Kaikki alkoi siitä kun mieheni JP:n pyörä vietiin maaliskuussa 2020 kaupan edustalta polkupyöräretken päätteeksi kun piipahdimme kauppan hakemaan täydennystä tyhjään jääkaappiin. JP oli jo aikaisemmin miettinyt vaihtoehtoa hankkia itselleen työsuhdepolkupyörän ja asia tulikin nyt eteen ennemmin kuin myöhemmin. JP on ikämiesjääkiekkoilijana meistä se urheilullisempi, vaikka potkii toki säännöllisesti minuakin liikkeelle. Niinpä pysyäkseni miehen perässä yhteisillä lenkeillä, tarvitsin nyt minäkin oman sähköpyöräni. Yhteistyökumppaninsa, Turussa sijaitsevan Lucky-e-bike:n valikoimasta löytyi JP:lle mieluinen sähkömankeli ja kun samaista pyörää löytyi myös matalammalla rungolla oli valinta minulle lopulta helppo ja nopea. Sähköpyöriä näytti tuostakin liikkeestä löytyvän jos jonkin väristä, runkoista ja mallista, joten ainakaan ulkonäköseikkoihin ei sähköpyörän hankinnan luulisi kaatuvan. Käyttötarkoitus vaikuttaa paljolti siihen, minkälainen sähköpyörä on järkevin. Ainakin Lucky-e-bike:sta saa pyörän myös vuokralle, joten mieleistään pyörää voi etsiä niinkin.
Sääennusteet lupailivat pitkän aurinkoisen kauden muuttumista pian sateisemmaksi, joten halusin vielä ennen sitä piipahtaa netissä kivoja lähipyöräilykohteita etsiessäni vastaan tulleeseen Louhisaaren kartanoon, joka tunnetaan myös Mannerheimin syntymäkotina.
Starttasimme matkaan 27.6.2020 ja kokeilin ensimmäistä kertaa Relive sovellusta, joka piirtää kuvaa poljetusta reitistä ja matkan varrella reitin varrelta otettuja kuvia voi lisätä reittipiirrokseen. Innostuin asiasta kovasti!
Relive muokkaa reitistä filmikoosteen.
Pyörätieä riitti kivasti Turusta Naantalin Ukkopekan sillalle asti ja inan ylikin. Jos olisimme ajaneet Kultarannan kautta, olisimme päässeet pitemminkin pyörätietä, mutta emme nyt tehneet niin vaan ajelimme tienreunaa Velkualle jonne käännyttäessä päästiin taas pyörätielle.
Tälläkertaa ajelimme jonkin verrankin hiekkateitä, sillä käännyimme opasteiden mukaisesti lyhyemmälle reitille ennen Askaisten keskustaa. Tie oli idyllinen, mutta kovin kuoppainen ja täynnä ”nimismiehen kiharaa”. Kaarteissa piti siis ottaa rauhallisesti isompien kuoppien tai liirron pelossa. Asfalttitielle päästyä Askaisten kirkko on hyvä reittimaamerkki, sillä sen kohdalta lähtee jälleen hiekkatie kohti kartanoa. Itse kartano on hieno, voin suositella! Ihan kartanon vieressä sijaitsee lounaskahvila, jossa kävimme täydentämässä vesivarastoja.
Paluureitillä halusimme välttää toisen hiekkapätkän, joten ajomme pitemmän asfalttireitin. Pitsalounaalla pistäydyimme Merimaskun viihtyisässä Rantamakasiinissa, jonne voi rantautua myös veneellä ja jatkoimme sitten massut pullollaan matkaa Naantaliin. Livemusiikkia kuunnellen vietimme lämpimän kesäillan ennen viimeistä 15 kilometrin polkaisua Turkuun. Olipa loman makuinen kesäpäivä ja ilta :).
Saimme juhannuspäiväksi kutsun sukuloimaan mökille Taivassaloon. Koska kaunis sää ja koska pyörät, pitihän niillä tietenkin lähteä jälleen matkaan. Mökkituliaiset mahtuivat hyvin pyörälaukkuihin uimakamppeiden ja vesipullojen lisäksi, ja koska pyöräillessä vaippahousut on oikeinkin jees (mutta muuten ainakaan esteettisesti ei), oli otettava mukaan myös vaihtovaatteet. Nyt mukaan pakattiin lisäksi ensiapukamppeet, pyörien laturit ja pumppu. Pyörän kumin puhkeamiseen olemme varautuneet jännittyneen hulttiomaisesti ja se asia on kyllä pikaisesti korjattava.
Reitti kulki Turusta Raisioon ja sieltä Kustavintietä Taivassaloon. Kustavintie on melko puuduttava, ellei pidä erityisen paljon peltomaisemista. Pyörätietä ei ole, tosin tarjolla on pitkälti leveähköä piennarta. Päivä oli kovin lämmin, joten aika-ajoin oli pysähdyttävä hörppimään vettä. Kaikki matkan varrella olevat kaupat ja kahvilat oli suljettu juhannuksen vuoksi, vain yksi St1 asema/kauppa oli auki ja poikkesimme sinne. Viimeinen mökkitieosuus tarjoili kerrassaan upeita metsä- ja maalaismaisemia, tosin alusta oli soraista hiekkatietä ja viimeistään tässä kohtaa olin iloinen pyörän leveistä renkaista. Kapeilla maantiekumeilla olisi pätkä ollut tuskien taival, nyt vain posottelimme menemään. Tai posottelimme kunnes miehen pyörälle tapahtui jotain ja sähköt katosivat. Myöhemmin saimme selville, että renkaan pinnassa oleva anturi oli vain kääntynyt väärään asentoon, joten tilanne olisi ollut helppo korjata jos sen olisi vain hoksannut.
Mielenkiintoinen huomio oli muuten se, että mökille päästyämme totesimme akuissa olevan vielä latausta reilusti yli puolen välin, vaikka olin ajellut huoletta standardilla ja jyrkemmissä paikoissa isommallakin avustuksella. Mäkiä oli kuitenkin matkalla sen verran vähän, että se lienee syynä kummallisen vähäiseen virran kulutukseen.
Grillaamisen, höpinöiden ja naurun, saunan ja suppailuharjoitusten jälkeen edessä oli kotimatka. Miehellä siis ilman sähköä. Taukoja tuli pidettyä, mutta mihis meillä kiire yöttömänä yönä. Sinnillä mentiin ja taas opittiin uutta.
Alkukesä 2020 oli säiden puolesta yltäkylläisen lämmin ja aurinkoinen. Itselläni oli lomaa kesäkuun loppupuolella, joten mieli halasi kesäreissuille. Harmi kyllä yrittäjämies ei lomailuun tässä vaiheessa pystynyt venymään, mutta pyöräilemään onneksi jonkinverran ehdittiin. Niinpä Saariston pieni rengastie kutsui meitä 14.6.20. Pakkasimme yhteen Ortliebiin vesipulloja ja varmistuseväät (proteiinipatukat ja pähkinäpussi), matkalaturin kännykälle/kellolle sekä pienen ensiapuvälineistön. Jalkaan vedimme pari vuotta sitten hankitut polvipituiset “vaippahousut” ja JP myös pyöräilyhanskat, koska kokee että sormet puutuvat näin vähemmän. Itse en niistä oikein välitä.
Reitti on ihana: siihen kuuluu pieniä “merimatkoja” ja polkiessa vesi välillä vilahtelee maisemassa. Matkalla on jos jonkinlaista näkemisen arvoista kohdetta, mikäli aikataulu niiden ihailun sallii. Vesimatkoineen reitille ilmoitetaan mittaa 120km. Lähtiessä asensin siis avustuksen suosiolla heti economylle, sillä tiesin entuudestaan kohtaavani jyrkkiä mäkiä joten apuja tultaisiin tarvitsemaan niihin. Jonkin matkaa ajettuamme tulin ajatelleeksi, että olisihan sitä voinut pyörän laturin pakata mukaan, mutta se sitten seuraavalla kerralla. Muutenkin olisi järkevää lähtöhärdelliä helpottamaan tehdä pakkaamisen tsekkauslista pyöräretkille. Sellaisen olen tehnyt jo ulkomaan lentoreissuja varten, joten miksi ei pyöräilyihinkin.
Rengasreitin voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa, mutta lautta aikataulusta johtuen päädyimme polkemaan pitkähkön (60km) yhtäjaksoisen pätkän heti (kun vielä voimia riittää). Ajoimme siis ensin Turusta Kaarinaan ja sieltä Paraisille. Lähdimme liikkeelle jo aamulla, jolloin lämpötila oli vielä miellyttävän viileä. Jos olisimme lähteneet puoli tuntia aikaisemmin, olisimme ehtineet piipahtaa Paraisilla kalkkilouhoksen näköalatasanteella, jota on kovasti kehuttu. Jäi vähän hampaankoloon, joten sinne vielä joskus. Paraisilla reitti oli merkitty omilla “aurinko” -merkeillä, ja pyöräilijät ohjataan idyllistä reittiä omakotitaloalueen halki. Pyörätietä on koko ajan, tosin sen kunto vaihtelee ja välillä pitää vaihtaa alikulun kautta puolelta toiselle.
Paraisilta matka jatkui edelleen Lillmälön rannasta kymmenisen minuuttia lossilla Prostvikiin. Lossikäyttäytyminen oli minulle melko vierasta, mutta lopulta ihan helppoa. Polkupyörät ohjataan reunoille ja autot ajavat sisään ja ulos pääsääntöisesti ensimmäisinä. Poljimme lossilta kohtuukuntoisia pyöräteitä Nauvon keskustaan ja sen kivaan pikku satamaan, jossa ehdimme syödä jäätelöt ennen hyppäämistä m/s Östernin kyytiin. Hieman ennen lähtöaikaa lippumyyjä kävi rahastamassa tulijat rannalla ennen lauttaan pääsyä (hinta 10€/nenä). Pyörät kiinnitettiin lautan autokannen reunaan lenkein miehistön avustamana. Pyöräilijöitä on aika paljon, mutta mahduttiin sentään. Aurinkokannella oli sään vuoksi vähän tungosta ja nautimme kylmät oluet kaunista saaristoa ihaillen. Vesimatka Nauvo-Seili-Hanka (Rymättylä) kesti noin 40 minuuttia.
Rannasta on lyhyehkö matka seuraavalle Hämmärönsalmen lossille. Matka kestää n. 5 min. ja lossilta jäätäessä onkin edessä huikean(!) jyrkkä ylämäki. Sähköpyöräilijä kiittää tässävaiheessa mankeliaan katsoessaan muiden huhkimista <3. Kovin montaa ruokapaikkavaihtoehtoa ei reitillä ollut, joten jäimme myöhäiselle lounalle Röölänrantaan. Minä söin runsaan hampurilaisen ja mies pitsan. Paikkaa ei ole kunnostettu/päivitetty hetkeen, mutta sää oli ihana, väkeä riitti, terassi oli tilava ja ruokakin ihan kelvollista.
Lossi rantautumassa.
Täydellä vatsalla polkeminen oli hieman puhditonta, mutta nyt ei ollut kiire mihinkään ja Naantali häämötti yllättävänkin nopeasti edessä. Oli myös mukava päästä tässä vaiheessa takaisin pyöräteiden turvaan tien reunalta. Naantalin vanhakaupunki ja sen ravintoloita täynnä oleva poukama on superkaunis. Nautimme oluet ja keräsimme tsemppiä viimeiselle 15 km pätkälle kohti kotia. Jälleen sähkö loppui inan ennen matkan päätöstä, mutta voimat riittivät nyt hyvin polkea kotipihaan.
Pyörän mittariin tuli muuten vähän ennen kotia eka 1000km täyteen!
Kurjenrahkan reissu osoitti, että selkäreppu on pitemmällä matkalla toki kätevä, mutta melko hikinen kaveri. Niinpä aloin tutkia pyörälaukku valikoimia. Mies oli jo aikaisemmin tutkaillut Ortliebin laukkuja ja tykästyin itsekin niihin. Vaihtoehtoja oli jos jonkin kokoista ja näköistä käyttötarkoituksesta riippuen. Päädyin lopulta harmaa-mustaan Ortlieb Back-Roller Classic:iin, joita tulee pakettiin kaksi. Laukku on niin tilava, että yhden yön reissun (ehkä pitemmänkin) tekee hyvin yhdellä laukulla. Laukut ovat mielestäni pyöriemme ulkonäköön istuvat, erittäin tilavat ja 100% vesitiiviit. Sateellakin voi siis luottaa siihen, että sisältö pysyy kuivana. Parin vuoden takuu kertonee myös osaltaan hyvästä laadusta.
Laukkujen saavuttua meillä meni hetki pähkäillessä, mikä tarkoitus milläkin remmillä on, mutta googlaamalla löytyi hyviä opasvideoita. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella erityisesti kiinnityssysteemi vaikuttaa erinomaisen kätevältä. Lokeroita laukuissa ei juurikaan ole, joten saattaa olla että otan tarvittaessa lisäavuksi matkalaukkujen pakkaamiseen hankkimani lokeropussukat.
Olimme työmatkojen lisäksi pyöräilleet jo hyvän matkaa ympäriinsä Turussa ja lähiseuduilla pyöriimme tutustuen, kun lähdimme 26.4.20 ensimmäisen kerran vähän pitemmälle reissulle Kurjenrahkan kansallispuistoon.
Matkaa Kurjenrahkalle kertyy Turusta nelisenkymmentä kilometria ja tämän reissun osalta suurin jännityksenaiheemme oli se, miten sähkö pyörissä tulisi riittämään tuon noin 80km matkan. Mies polkee lähes kaikki matkansa economy -tasolla (3/6), minä taas standard -tasolla (4/6). Poljimme miellyttävässä, vähätuulisessa säässä pysähdyksittä reitin Turusta Moision ja Paattisten kautta Tortinmäkeen ja edelleen Kurjenrahkalle. Loppumatkasta pyörätie päättyi ja ajelimme piennarta.
Jouduimme hetken pähkäilemään, mihin pyörämme kiinnittäisimme, sillä minkäänlaista polkupyöräparkkia ei silmiin osunut. Meillä ei kummallakaan ole pyörässä runkolukkoa, vaan irralliset kryptoniitti taittolukot ja varkaiden varalta lukitseminen vaatii ajoittain kekseliäisyyttä. Tälläkertaa menopelit kiinnitettiin lopulta paitsi toisiinsa, myös parkkipaikan liikennemerkkiin.
Kurjenrahkan alueella on paljon eripituisia ja vaativuustasoltaan vaihtelevia reittejä. Kävelimme nautiskellen Savojärven kierroksen (6km) upeissa ja vaihtelevissa maisemissa. Korona-aikana kierrosta suositellusta kiertosuunnasta poikkeavien, eli vastaantulijoiden ohitus oli paikoin haastavaa kapeilla pitkospuilla. Kävelyn jälkeen poikkesimme laavulle lepuuttelemaan jalkoja ja kaivoimme repuista makkarat tulelle. Kylläpä eväät maistuivat!
Laavulla olisi voinut lekotella vaikka miten pitkään mutta paluumatka kutsui. Liikkeelle lähtiessämme näytössäni komeili 4/10 lataustasopalkkia, joten jouduin kuin jouduinkin polkemaan paluun economyllä ja lisäsin avustusta vain pahimpiin ylämäkiin. Viimeiset kilometrit poljin lopulta pienimmällä avustustasolla. Sähkö loppui noin 500m ennen kotiporttia, kun taas miehellä oli palkkeja vielä vaikka kuinka. Eli jos/kun kuntoni kasvaa, voin tehdä vielä pitempiä reissuja pienentämällä apua. Ilman sähköäkin toki voi polkea, mutta pyörä on melkoisen raskas, joten kovin suuri nautinto se ei ole.
Tässä vaiheessa siis totean, että sähköpyöräily on mukavaa ja moneen kuntotasoon sopivaa liikuntaa, kunhan suunnittelee reitit huomioiden sähkönkulutuksen.
Työpaikkani sijaitsee naapurikunnassa ja matkaa yhteen suuntaan kertyy kymmenisen kilometria. Olin syksyllä 2019 pyöräillyt normifillarilla muutamia kertoja töihin ja takaisin, mutta en pitänyt siitä että perille päästyäni olin aina hikinen ja aika väsähtänytkin. Niinpä säiden vähän lämmettyä lähdin huhtikuun alussa 2020 ensimmäiselle sähköpyörätyömatkalleni hieman epäilevin mielin. Saavuin töihin kuitenkin raikkaana ja pirteänä huristeltuani läpi kauniin kotikaupunkini keskustan ja hengiteltyäni sopivasti syvään tuon alle puolituntisen, joka matkantekoon kaikkine liikennevaloineen kului. Työmatkapyöräilystä tuli siis tapani herätä päivään.Töihin ajaessa pidän avustusta melko korkealla juurikin saadakseni vain nautiskella menosta ja kaupunkimaisemista. Työläppäri kulkee helposti mukana tarkoitukseen valmistetussa tilavassa selkärepussa ja usein kuuntelen lisäksi langattomilla kuulokkeilla äänikirjaa tai musiikkia. Täydellistä!
Olen siinä mielessä onnekas, että pääsen käyttämään lähes ovelta ovelle pyörätietä. On kuitenkin ollut kurja huomata, että tietöiden aikaan pyöräilijöitä hyppyytetään harmillisesti tien yli ja takaisin pahimmillaan montakin kertaa lyhyen matkan varrella, mikä hidastaa työmatkaa merkittävästi. Lisäksi autojen, pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteispelissä olisi melkoisesti parannettavaa. Jokaisella omat “perisyntinsä”, Kevyen liikenteen väylien lisärakentamisen ja selkeyttämisen soisikin tapahtuvan ihan kaikkialla, niin taajamissa kuin maanteilläkin.
