Alkukesä 2020 oli säiden puolesta yltäkylläisen lämmin ja aurinkoinen. Itselläni oli lomaa kesäkuun loppupuolella, joten mieli halasi kesäreissuille. Harmi kyllä yrittäjämies ei lomailuun tässä vaiheessa pystynyt venymään, mutta pyöräilemään onneksi jonkinverran ehdittiin. Niinpä Saariston pieni rengastie kutsui meitä 14.6.20. Pakkasimme yhteen Ortliebiin vesipulloja ja varmistuseväät (proteiinipatukat ja pähkinäpussi), matkalaturin kännykälle/kellolle sekä pienen ensiapuvälineistön. Jalkaan vedimme pari vuotta sitten hankitut polvipituiset “vaippahousut” ja JP myös pyöräilyhanskat, koska kokee että sormet puutuvat näin vähemmän. Itse en niistä oikein välitä.
Reitti on ihana: siihen kuuluu pieniä “merimatkoja” ja polkiessa vesi välillä vilahtelee maisemassa. Matkalla on jos jonkinlaista näkemisen arvoista kohdetta, mikäli aikataulu niiden ihailun sallii. Vesimatkoineen reitille ilmoitetaan mittaa 120km. Lähtiessä asensin siis avustuksen suosiolla heti economylle, sillä tiesin entuudestaan kohtaavani jyrkkiä mäkiä joten apuja tultaisiin tarvitsemaan niihin. Jonkin matkaa ajettuamme tulin ajatelleeksi, että olisihan sitä voinut pyörän laturin pakata mukaan, mutta se sitten seuraavalla kerralla. Muutenkin olisi järkevää lähtöhärdelliä helpottamaan tehdä pakkaamisen tsekkauslista pyöräretkille. Sellaisen olen tehnyt jo ulkomaan lentoreissuja varten, joten miksi ei pyöräilyihinkin.
Rengasreitin voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa, mutta lautta aikataulusta johtuen päädyimme polkemaan pitkähkön (60km) yhtäjaksoisen pätkän heti (kun vielä voimia riittää). Ajoimme siis ensin Turusta Kaarinaan ja sieltä Paraisille. Lähdimme liikkeelle jo aamulla, jolloin lämpötila oli vielä miellyttävän viileä. Jos olisimme lähteneet puoli tuntia aikaisemmin, olisimme ehtineet piipahtaa Paraisilla kalkkilouhoksen näköalatasanteella, jota on kovasti kehuttu. Jäi vähän hampaankoloon, joten sinne vielä joskus. Paraisilla reitti oli merkitty omilla “aurinko” -merkeillä, ja pyöräilijät ohjataan idyllistä reittiä omakotitaloalueen halki. Pyörätietä on koko ajan, tosin sen kunto vaihtelee ja välillä pitää vaihtaa alikulun kautta puolelta toiselle.
Paraisilta matka jatkui edelleen Lillmälön rannasta kymmenisen minuuttia lossilla Prostvikiin. Lossikäyttäytyminen oli minulle melko vierasta, mutta lopulta ihan helppoa. Polkupyörät ohjataan reunoille ja autot ajavat sisään ja ulos pääsääntöisesti ensimmäisinä. Poljimme lossilta kohtuukuntoisia pyöräteitä Nauvon keskustaan ja sen kivaan pikku satamaan, jossa ehdimme syödä jäätelöt ennen hyppäämistä m/s Östernin kyytiin. Hieman ennen lähtöaikaa lippumyyjä kävi rahastamassa tulijat rannalla ennen lauttaan pääsyä (hinta 10€/nenä). Pyörät kiinnitettiin lautan autokannen reunaan lenkein miehistön avustamana. Pyöräilijöitä on aika paljon, mutta mahduttiin sentään. Aurinkokannella oli sään vuoksi vähän tungosta ja nautimme kylmät oluet kaunista saaristoa ihaillen. Vesimatka Nauvo-Seili-Hanka (Rymättylä) kesti noin 40 minuuttia.
Rannasta on lyhyehkö matka seuraavalle Hämmärönsalmen lossille. Matka kestää n. 5 min. ja lossilta jäätäessä onkin edessä huikean(!) jyrkkä ylämäki. Sähköpyöräilijä kiittää tässävaiheessa mankeliaan katsoessaan muiden huhkimista <3.
Kovin montaa ruokapaikkavaihtoehtoa ei reitillä ollut, joten jäimme myöhäiselle lounalle Röölänrantaan. Minä söin runsaan hampurilaisen ja mies pitsan. Paikkaa ei ole kunnostettu/päivitetty hetkeen, mutta sää oli ihana, väkeä riitti, terassi oli tilava ja ruokakin ihan kelvollista.
Täydellä vatsalla polkeminen oli hieman puhditonta, mutta nyt ei ollut kiire mihinkään ja Naantali häämötti yllättävänkin nopeasti edessä. Oli myös mukava päästä tässä vaiheessa takaisin pyöräteiden turvaan tien reunalta. Naantalin vanhakaupunki ja sen ravintoloita täynnä oleva poukama on superkaunis. Nautimme oluet ja keräsimme tsemppiä viimeiselle 15 km pätkälle kohti kotia. Jälleen sähkö loppui inan ennen matkan päätöstä, mutta voimat riittivät nyt hyvin polkea kotipihaan.
Pyörän mittariin tuli muuten vähän ennen kotia eka 1000km täyteen!