Työpaikkani sijaitsee naapurikunnassa ja matkaa yhteen suuntaan kertyy kymmenisen kilometria. Olin syksyllä 2019 pyöräillyt normifillarilla muutamia kertoja töihin ja takaisin, mutta en pitänyt siitä että perille päästyäni olin aina hikinen ja aika väsähtänytkin. Niinpä säiden vähän lämmettyä lähdin huhtikuun alussa 2020 ensimmäiselle sähköpyörätyömatkalleni hieman epäilevin mielin. Saavuin töihin kuitenkin raikkaana ja pirteänä huristeltuani läpi kauniin kotikaupunkini keskustan ja hengiteltyäni sopivasti syvään tuon alle puolituntisen, joka matkantekoon kaikkine liikennevaloineen kului. Työmatkapyöräilystä tuli siis tapani herätä päivään.Töihin ajaessa pidän avustusta melko korkealla juurikin saadakseni vain nautiskella menosta ja kaupunkimaisemista. Työläppäri kulkee helposti mukana tarkoitukseen valmistetussa tilavassa selkärepussa ja usein kuuntelen lisäksi langattomilla kuulokkeilla äänikirjaa tai musiikkia. Täydellistä!
Olen siinä mielessä onnekas, että pääsen käyttämään lähes ovelta ovelle pyörätietä. On kuitenkin ollut kurja huomata, että tietöiden aikaan pyöräilijöitä hyppyytetään harmillisesti tien yli ja takaisin pahimmillaan montakin kertaa lyhyen matkan varrella, mikä hidastaa työmatkaa merkittävästi. Lisäksi autojen, pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteispelissä olisi melkoisesti parannettavaa. Jokaisella omat “perisyntinsä”, Kevyen liikenteen väylien lisärakentamisen ja selkeyttämisen soisikin tapahtuvan ihan kaikkialla, niin taajamissa kuin maanteilläkin.